Vaelluskengät (oodi kumisaappaille)

Kumisaappaat. Nämä retkeilijän tärkeimpien työkalujen uskolliset suojaajat -kelissä kuin kelissä- ansaitsevat oman yhden sanan lauseensa heti alkuun ilman predikaattia, tapaa, paikkaa tai aikaa. Ne sellaisenaan ovat vaelluksen metafora, retkeilyn embleemi, etenemisen keihäänkärki juosten tai kävellen, Keskiseljänaavalta Amazonille, kaamoksessa tai keskikesällä. Voisin säveltää niille oodin tai kirjoittaa kaksi haikua. Ehkä niin olen jopa joskus tehnyt.

Kaiken kaikkiaan tiivistettynä voisin sanoa että pidän kumisaappaita ihan hyvänä vaihtoehtona kaikennäköiseen Lapin retkeilyyn. Toimivat myös muualla tilanteeseen sovellettuna.

En tiedä kuinka laajalti kumisaappaat ovat yleensäkin käytössä maailmalla, mutta omassa elinpiirissä ne ovat nauttineet kovaa suosiota. Lapsena ne taisivat olla melkein integroituna jalkoihin siitä lähtien kun opin kävelemään. Luonnollinen valinta ensimmäisille itsenäisille retkille oli siis valita jalkineiksi kumisaappaat. Eihän tässä tarvi tosin mennä kuin noin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin siihen hetkeen. Valintaan vaikutti sekin että varteenotettavia vaihtoehtoja en muista juuri olleen, vaelluskengät olisivat maksaneet helposti viisi kertaa enemmän.

En voi löytää paljon huonoja puolia kumisaappaista yleisjalkineina vaelluksella. Villasukka hoitaa kylmän ja kuuman eristyksen, kumi pitää veden ulkopuolella ja jos pääsee tuulettelemaan tauoilla, niin kertyvä kosteuskin on siedettävää. Pitäähän se saapas veden sisäpuolellakin sitten kun varren suusta hörppää puroa ylittäessä. Ehkä tämä yltiöpositiivisuus kumisaappaita kohtaan johtuu siitä että niihin on tottunut ja haitat olen mieltänyt ominaisuuksiksi. Tuli jopa pari vuotta sitten ostettua uudet saappaat, tällä kertaa lyhyempivartiset, joita on tullut jo Lapissakin saakka ulkoilutettua.

Kun aloin kiinnostua retkeilystä Suomen ulkopuolella otin myös avoimesti vastaan suosituksia millaisilla varusteilla kannattaisi lähteä korkeuskäyriä keräilemään. Vuoristossa kannatti kuulemma olla kovapohjaiset tukevavartiset vaelluskengät, joihin saisi tarvittaessa klipattua jääraudat kiinni. Ei tullut ihan ylävuoristokenkiä hankittua, vaan Lowan Tibet GTX:ät ja remmiraudat. Näitä tuli käytettyä jääräpäisesti muutama vuosi. Hyvät kengät ne ehdottomasti ovatkin, olen niillä kahlaillut Peeran seudun tulvivia pajukoita veden hivutellessa pari senttiä varren suusta ja selvinnyt kuivin jaloin. Myöhemmin on joutunut paikkailemaan kantaosaa, mutta ovat palvelleet hyvin tarkoitustaan. Ovat ne useasti sitten hörpänneetkin varsien jäädessä liian mataliksi...

Aloin miettimään kenkien painoa siinä vaiheessa kun Katalonialainen ystäväni, kumisaapaskulttuurin ulkopuolelta siis, kysyi miten hemmetissä jaksan kävellä noilla tiiliskivillä kun poikkesin hänen luonaan ennen GR11 -vaellukselle lähtöä. Siinä Baskimaan ensimmäisiä kumpuja kävellessä ne tuntuivat kyllä mukavan tukevilta, mutta kun kilometrejä alkoi kertyä, kertautui myös kenkien paino. Kyseisellä taipaleella muutama viikko myöhemmin kävimme samaisen kaverin kanssa muutamia huippuja valloittamassa Benasquen ympäristössä ja huomasin hänen käyttävän perus lenkkareita jos ei tarvinnut jäätikölle poiketa. Silloin alkoivat lokerot aukenemaan pääni sisällä. Jotenkin tuntuu että itselläni on ollut sisäsyntyistä lokeroida juoksukengät juoksemiseen, vaelluskengät vaeltamiseen ja sitä rataa. Kuitenkin on ehkä parempi miettiä avoimesti tarkoituksenmukaista varustetta sen sijaan että mihin valmistaja kertoo kyseisen varusteen olevan tarkoitettu. Tämä lienee selvää useimmalle retkeilijälle, mutta itselleni se avautui vasta tuolloin. Jotenkin tuntui mahdottomalta ajatus lähtemisestä Lappiin pelkissä lenkkareissa, mutta jos vaelluskengät kastuivat läpi heti ensimmäisenä päivänä ja pysyivät läpimärkinä loppuun saakka, se oli ihan ok.

En ole vielä edellämainittua tehnyt, käyttänyt juoksukenkiä ainoina jalkineina Lapin vaelluksella, mutta kiinnostaa kokeilla. Märässä metsässä tarpominen lenkkareilla ei ole uusi asia, mutta viikon vaellus niillä olisi. Kuinka toimisi sukan eristäminen ulkopuoliselta kosteudelta muovipussilla tai vaikkapa CubenFiberista tehdyllä sukalla? Reitin valinnalla pystyy kiertämään suurimmat suot, mutta kun kenkä sitten ensimmäisellä lyhyelläkin suopätkällä kastuu, millainen on loppuvaellus? Painoahan tällä saa jonkin verran alas, mutta ehkä tällä saisi venytettyä päivämatkoja jonkin verran sen puolesta että askel nousee kevyemmin.

Mainittakoon vielä että Katalonian kaverini käytti vuosi sitten syysvaelluksella kumisaappaita ensimmäistä kertaa elämässään sulan maan aikaan. Hän piti niitä niin mukavina vaelluskenkinä että käyttää niitä nyt välillä Pyreneilläkin retkeillessään. Elämä ja retkeily on täynnä valintoja.

Meditaatiota ja kameramietintöjä

Usein ennen Lapin vaelluksia huomaan miettiväni maisemia ja tapahtumia etukäteen niinkuin se olisi jonkinlainen meditaatioharjoitus. Joskus myös mietin epämukavia hetkiä ja jollain tapaa niistäkin saa ammennettua voimaa. Ehkä siksikin että omassa arjessa ei sellaisia tapahtumia ole. Mieli vaeltelee maisemissa ja hengittelen ajatuksissani pilvipisaroita utuisessa kynttiläkuusikossa suksien upotessa polvia myöten alarinteen keväthankeen. Tunnen pitkän päivän ja raskaan kelin aiheuttaman väsymyksen raajoissani. Märkä pipo jää kiinni oksiin lumitaakan kumaraan väsyttämää ainokaista koivua alittaessani samalla kun oikean jalan suksenkärki jumittaa lumen alla näkymättömissä olevaan juurenmutkaan. Raskaassa lumessa kärkeä irrotellessa saapas luiskahtaa pois siteestä enkä saa pidettyä tasapainoa oikean jalan solahtaessa nivusia myöten lumeen, sammaleeseen saakka. Istahdan hankeen, irrotan ahkiovyön ja lopetan taistelun hetkeksi. Hengittelen rauhassa muutaman kerran ja hiljaksiin saatan itseni ja sukseni pinteestä. Päästyäni takaisin suksille irrotan pipon oksasta ja asettelen sen takaisin päähän. Sen viileys tuntuu epämukavalta, mutta pian tiedän sen lämpiävän. Kartta ja ympäröivä maasto kertovat että pikapuoliin pitäisi olla saapumassa Jaurun mutkaan. Varovasti ujuttelen Järvisiä eteenpäin varoen asettamasta liikaa painoa yhdelle sukselle. Nykäisen ahkiota liikkeelle lantiolla. Se on jumissa, mutta lähtee suostuttelemalla eteenpäin. Lumi upottaa edelleen polveen saakka suksien alla, mutta jokainen suksenmitta on eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Kohti tupaa, lämmintä ateriaa ja kuivia vaihtovaatteita. Mutta ei vielä kohti kotia.

Kun teen tätä mietiskelyä, mietin samalla kuinka saisin ilmaistua tietyn hetken tunnelman valokuvassa. Intensiivisen tapahtuman ja sen kokemuksen välittyminen kuvaa katsovalle saattaa vaatia läheltä kuvaamista laajakulmalla tai ehkä suljinajan venyttämistä liikkeen saamiseksi mukaan. Toisaalta tauon tunnelmaa voi katsella kuin tarkkailijana pidemmältä, telellä kuvattuna. Tuvan sisällä on hämärää, ikkunasta lankeaa pääasiallinen valonlähde. Potretissa tuvan sisällä kasvojen pimeää puolta voi valaista tuomalla kynttilää lähemmäs, mutta ehkä se toimii paremmin mustavalkoisena kahden valonlähteen värilämpötilan ollessa eri? Ja tietyntyyppiset lasit mahdollistavat erilaisten efektien tekemisen, vaikkapa zoomaamalla pidemmällä valotusajalla.

Tietysti tuossa Lappimeditaatiossa kuvatussa tapahtumassa ollaan liikkeellä kaverin kanssa ja jos tämän suuntaista sitten tapahtuu, kamera on saapusilla koko ajan ja prosessi on mietitty valmiiksi.
 

Joka tapauksessa nämä erilaiset ajatukset ja valmiiksi mietityt prosessit vaativat kuvausvälineistöltä jotakin. Pokkarilla ei vain pysty saamaan aikaan samoja lopputuloksia kuin järkkärillä ja tietyillä objektiiveilla. Tarvitsen erilaisia polttovälejä, mielellään 16-135mm aluella ja talvella valovoimaakin saisi olla. Usein kuitenkin otan mukaan ainoastaan 24-105mm/f4 zoomin ja mukautan sitten kuvia tälle polttovälille. 50mm/F1.8 kulkee mukana keveytensä vuoksi kuin huomaamatta, varsinkin ahkiossa.

Sitten päästään asiaan, eli kuinka pystytään pudottamaan grammoja valokuvausvälineistä. Tätä asiaa pohdin juuri parhaillaan eikä minulla tähän ole mitään valmiiksi harkittuja ehdotuksia itselleni. Koska valokuvaus on merkittävä osa elämystäni jonka vuoksi Lappiin lähden, on vaikea ottaa lähtökohdaksi helpointa vaihtoehtoa, eli jättää koko kalusto kotiin ja viilata sillä vähintäänkin 1,5kg. Ehkä pitäisi harkita siis kompromissia laadun ja painon välimaastoon ja testata miellyttäisikö jokin edullisempi (ja siten kevyempi) laajakulma tai zoomi. Pitäisikö testata kevyempiä DSLR runkoja? Tai harkita peilitöntä järjestelmäkameraa? Ja jos alan päivittämään kameraa, alkaa myös hintaa kertymään ja kaikista varusteista juuri nämä viilatut grammat tulisivat maksamaan eniten, eivätkä ne ole edes suoraan tekemisissä sen kanssa pärjääkö erämaassa vai ei. Helpommin itse asiassa pärjäisi ilman jos ihan selviytymisestä puhutaan, mutta sehän ei ole nyt asian ydin. Hankalia mietintöjä. Tietysti jo mielihyvää tuo se jos muusta varustuksesta pudottaa kameran verran painoa niin kuvauskalusto kulkee entiseen verrattuna "ilmaiseksi".

Myöhäistä syysmuuttoa

Tässä on viimeiset viikot ollut syysmuuttoa ilmassa, pikkuhiljaa alamme asettua uuteen kotiin ja aikaa alkaa jäädä muullekin kuin järjestelylle ja... niin, järjestelylle.

On ollut aika jättää hyvästit monelle uskolliselle retkeilyvälineellekin kun olen myynyt joko tarpeettomaksi jääneitä tai "varalla" olleita vehkeitä. Kiitos kaikille ostajille siis jos tätä blogia luette. Vieläkin noita piisaa, ehkä tässä talven aikana saa loputkin myytyä ja keskityttyä myös sitä kautta varustuksen uusimiseen. Teltasta ja retkikodasta en silti aio luopua, hyvä olla olemassa vaihtoehtoja.

Risukeitin piti käydä testaamassa tässä kuussa, mutta eihän tuota aikaa jäänyt viikonlopuista metsäreissuihin ja kaupungin keskustassa ei sitä ihan äkkiseltään pääse polttelemaan. No tämän vuoden puolella sitten.

Juuri ennen jouluaattoa olisi tarkoitus käydä kävelemässä vähän pidempi päivämatka jälleen. Viimeksi kävelin 60km pätkän, ehkä nyt 70-75km. Siitäkin siis tulossa raporttia. Nyt muuton jälkeen alan taas päivittää tätä blogia vähintään sen kerran viikossa joten pikkuhiljaa alkaa sisältöä taas ilmaantumaan!

Eipä tässä lauantai-iltaan sitten muuta kun laitetaanpa kuva eiliseltä nykyisestä elinympäristöstä. Harvassa on honkain humina ja kuusten kuiskinta, mutta onneksi bussit vievät Elielinaukiolta suoraan Luukin maastoihin.

Rakentelua ja neljän gramman kevennys

Kävin eilen Motonetistä hakemassa materiaalia risukeittimen rakenteluun. Samalla ostin Buffia vastaavan putkihuivin, hinta oli sopiva 4,9€. Punnitsin ja huomasin että sehän on neljä grammaa kevyempi kuin nykyinen, lisäksi mukavasti camo-kuvioinnilla.

Risukeittimestä sain aikaan prototyypin, laitan siitä kuvat ja kerron testauksesta kunhan käyn kääntymässä maastossa. Siitä tulikin todella kevyt, saa nähdä tuliko liiankin ultrakevyt käyttöä ajatellen.

Varustelistassa on nyt kaksi välilehteä; alku- ja nykyinen tilanne. Lisäksi nykytilanteessa näkyy myös viilatut grammat.

Varustelista punnittu!

Sain vihdoin viimeisetkin varusteet punnittua, eli nyt on LÄHTÖTILANNE nähtävissä. Tuosta saattaa jotain puuttuakin, mutta päivitän jos huomaan. Yllättäen 15kg repuksi kuvittelemani onkin paisunut reiluun kuuteentoista kiloon! Tähän on syynä vaihto jokunen vuosi sitten Haglöfs Victoriin kevyemmästä rinkasta sen über-mukavan kantotuntuman vuoksi.

Kommentoikaa toki jos näyttää jotain oleellista puuttuvan.

Keittelyistä

Tuuminpa tovin keittelyitä sulan maan retkillä.

Viimeiset vuodet keittohommissa on kulkenut mukana sekä Jetboilin ensimmäinen versio (436g) kaasulla keittelyyn että Primuksen teräskattila alumiinikahvan kera (235g) nuotiolle. Jos olen ollut reissussa erämaa-alueilla niin pääasiassa ruoat olen tehnyt avotulilla aamulla ja illalla. Oikein sateisina päivinä kokkailut ovat sujuneet kaasukeittimellä. Päivällä on mennyt sitten sellaista evästä mitä ei tarvi kokata erikseen ja jos on ollut viileää keliä niin usein olen keittänyt Jetboililla vettä kuumia juomia varten.

Nyt kun mietin miten tätä settiä lähtisin viilaamaan, niin yksi helppo (ja edullisin) tapa on tietysti jättää pois joko Jetboil tai teräskattila. Ja jos keveyttä haetaan niin tietysti kantaa mukana vain teräskattilaa ja tehdä kaikki lämpimät ruoat avotulella tai tuvissa. Tällä järjestelyllä saadaankin jo 550g-700g pudotus, riippuen lasketaanko kaasun paino sadan gramman vai isomman patruunan mukaan. Tietysti kun kevennyksen ajatuksena on oman uteliaisuuden lisäksi myös mahdollistaa pidemmät päivämatkat, niin täytyy ajatella miten paljon avotulella kokkailu vie aikaa kävelyltä verrattuna kaasukeittimellä kokkaamiseen. Kun käytössä on kaasukeitin, on ajankäyttö myös ennakoitavampaa. Jetboil ei vie juuri enempää aikaa veden keittämisessä sateella kuin poudalla, mutta kova sade saa kyllä aiheutettua pitkääkin viivettä avotulella keitellessä.

Kohtuullisen hyväkin apu puuta polttoaineena käytettäessä olisi mahdollisesti risukeitin. Olen joitain kokeiluita tehnyt erinäisillä purkkivirityksillä, mutta en ikinä siinä mielessä että joskus miettisin ottavani risukeittimen ainoaksi keittimeksi. Täytyy siis rakennella jonkinlainen prototyyppi pitäen keveys etusijalla ja katsoa johtaako se minkäänlaisiin tuloksiin. Muutama idea on jo mielessä, mutta kirjoitan niistä kuvien kera kun olen kaksi mallia testannut.

Jos taas ajattelisin pitäväni kaasukeittimen repertuaarissa, niin ehkä joku MSR Pocket Rocket (85g) -tyyppinen suoraan kaasupatruunaan kierrettävä saattaisi tulla kyseeseen. Nykyinen teräskattilakaan ei ole kevyemmästä päästä, kattiloita kun löytyy 100g pintaan. Kaasukeittimellä ja kattilalla pystyisi keittelemään joko kaasulla tai avotulella kelistä riippuen kuten olen tähänkin mennessä tehnyt ja painoa tulisi alas nykyisestä ehkäpä puolisen kiloa jos molemmat päivittäisi.

No tällaisia mietteitä tänään. Täytyy testata tuota risukeitintä.

Maanantaitreeni

Tuotetaanpa sisältöä vähän UL-aiheen ympäriltäkin.

Kun vaelluskamppeita lähtee trimmailemaan ultralight -suuntaan, niin aika usein taitaa olla taustalla ajatus pidemmistä päivämatkoista. Minua varsinkin vaelluksilla viehättää vaihtuva maisema ja se miten paljon näkee kun hiljakseenkin liikkuu eteenpäin koko päivän. Yllättäviä luonnonmuodostelmia, täydellisiä taukopaikkoja puronotkoissa, villieläimiä ja jopa uusia tuntureita ilmestyy pikkuhiljaa lähihorisonttiin. Pelkkä painon kevennys ei auta kovin paljoa lisäämään päivämatkoja, vaikkakin tekee siitä entisestä hikisestä ja tuskaisesta kaksikymppisestä paljon mieluisamman elämyksen. Silloin kun päivämatkat pitenevät, täytyy kropankin pystyä ottamaan vastaan suurempi määrä rasitusta. Säännöllinen harjoittelu auttaa asiaan ja sillä saadaankin löyhä aasinsilta maanantaitreeneihini.

Maanantaisin minulla on tapana tehdä pidempi harjoitus jaloille, tai sitten useamman lajin yhdistelmä, kuitenkin lähes aina kolme tuntia yhteensä. Enempää on hankala saada päivään mahtumaan mukavasti kun täytyy töissä käydä ja muukin elämä ottaa osansa ajasta. Näitä harjoituksia olen tehnyt juurikin kävelykuntoa silmälläpitäen. Siten, että tärkeimmät työkalut pitkillä päivämatkoilla, eli jalat, olisivat hyvässä kunnossa. Tällaisella totuttelulla pyrin välttämään marssimurtumat, venähdykset, revähdykset, hiertymät ja muut vaivat joita vaelluksella saattaa tulla jos äkkiseltään lähtee kävelemään pidempää matkaa.

Kevättalvella esimerkiksi tuli maanantaisin käytyä kävellen miekkailutreeneissä. 45 minuuttia kävelyä suuntaansa ja puolentoista tunnin treenit. Se on vähän askelkyykkymäistä harjoitusta koko aika, joten toimi tuollaisenaan. Kesästä saakka olen tehnyt maanantaitreenit myös kolmessa osassa; kävellen työmatkat 55min suuntaansa ja puolentoista tunnin salitreeni jaloille. En tiedä kuinka optimaalista tuollainen treenijako mahtaa olla lihaskehityksen kannalta, mutta tuntuu että tuollaisenaankin on mennyt harjoitus perille.

No, tänään tein tavoistani poiketen enemmän vaellustyyppisen treenin. Työpäivän jälkeen pakkasin 35 litran vaellusreppuun muutaman sata grammaa päälle kymmenen kiloa ja kävelin Laajalahden ympäri. Siitä piti mielestäni tulla noin 18 km lenkki kun retkikartasta ensin mittailin. Endomondo -sovellus kertoi lenkin jälkeen, että matkaksi tuli reilut 19km ja aikaa kului 3h 8min. Ihan mukava reippailu syyskelissä. Ohimennen tuli poikettua Otaniemen lintutornissakin jossa en ole aiemmin käynyt, lahdella näkyi silmän iloksi kolme harmaahaikaraa. Muina päivinä kävelen työmatkan muutenkin, mutta en tietysti kymmenen kilon reppu selässä.

Majoittuminen ja mukavuus; majoite

Vielä en ole päässyt sanoista tekoihin, joten jatketaan mietintöjä majoitteesta.

Useimmiten valitsen  reissuille majoitteeksi omistamani Hillebergin Nallo 2 -teltan, jonka nyt tiedän  painavan kuivana tarkalleen 2496g pakkauspussin kanssa. Se on aika iso osa viidentoista kilon repusta, 16,64%, mutta on myöskin toiminut loistavasti kaikkina vuodenaikoina monenlaisessa kelissä. Kun nyt olen lähtenyt reppua keventämään UL suuntaan ja tavoitteena on minimaalinen paino, niin tietysti tarvii myös selventää että kyseisellä varustuksella on tarkoitus tehdä omavaraisia retkiä ja vaelluksia sulan maan aikaan Lapin metsäisille seuduille ja tietysti Etelä-Suomessa. Tämän vuoksi ei myöskään siis tarvi miettiä ahkion kevennystä tai suksien viilaamista, sauvojen lyhentämisestä puhumattakaan (muistakaa muuten lisätä tekstin sekaan kuvitteellisia hymiöitä sinne missä sellaisia koette tarvitsevanne). Talvivaellusvarusteista en lähde tinkimään painossa, ahkiossa vetää kuitenkin aikamoisen määrän tavaraa ja mentaliteetti talvireissulla on hyvinkin erilainen. Lisäksi talvella saattaa hengenlähtö olla lähellä jos on tinkinyt väärässä paikassa.

No tämähän johtaa majoitteen kannalta siihen, että varteenotettavaksi vaihtoehdoksi nousee nykyisen teltan rinnalle laavukangas, retkikota, UL -teltta tai bivy. Olen viettänyt öitä pressulaavun alla, taivasalla, erilaisissa louteissa ja erätoverista viritetyissä suojissa joten avomajoitteen erot telttailuun eivät tule yllätyksenä. Noista vaihtoehdoista kevyimmäksi taitanee osoittautua pelkkä neliönmallinen vettäpitävä kangas, jossa on lenkkejä naruja varten. Jos tekisin reissuja tällä varustuksella räkkäaikaan niin rankinenkin täytyisi olla listalla. Nyt kuitenkin tähtään viikon reissuun vähän ennen juhannusta. Tähän mennessä Lapissa ei omilla tuon ajan reissuilla ole hyttysiä ollut vaivaksi asti.

Kysyin Vaellusnetin nimimerkki TREKKING:iltä Cuben Fiber -materiaalista, josta saisi tehtyä todella kevyen tarp -tyylisen kankaan. Hän on siitä materiaalista tehnyt muunmuassa teltan. Sain samalla vinkkiä mistä kyseistä materiaalia saa hankittua. Sen lisäksi että ZPacks myy suoraan materiaalia, se  myös valmistaa juuri tällaisia tarp -majoitteita ja muutakin UL vermettä. Sieltä siis saisi suoraan 2,6m x 2,6m tarpin kahdeksalla lenkillä ja paino ilman naruja 173g. Olisihan siinä jo melkoinen pudotus kannettavaan painoon. Tuon kokoisen kankaan saa viritettyä hyvin suojaksi kohtuullisella sateellakin, mutta kosteat olothan siellä tulee jos on yhtään myräkkää ilmassa. En myöskään tiedä materiaalin kestävyydestä jos vaikka yön aikana iskee kovempi tuuli joka tempoo puihin kiinnitettyä kangasta. Joka tapauksessa tilaan joko pelkkää materiaalia tai sitten valmiin majoitteen ja pääsen sitä sitten testaamaan. Jos jollain lukijalla on kommentoitavaa kyseisestä materiaalista niin tähän vaan kommenttikenttiin tekstiä! ZPacksillä on myös näköjään todella kevyitä kuorivaatteita, mutta mitenhän mahtaa olla kestävyyden kanssa.

Yksi ajatus estämään makuupussin kastumista ulkona yöpyessä olisi tuosta Cuben Fiberista ommella/liimata solumuovialustaan levikkeet, samaan tyyliin kuin puolustusvoimien käyttämässä makuualustassa. Se estäisi kontaktin märkään maahan jos vähän vaikka yöllä kääntyilisikin. Painoa ei tulisi juuri lisää, mutta mukavuutta ehkä senkin edestä. Makuualustaankin täytyy uhrata ajatuksia jossain vaiheessa, nykyinen Karrimat painaa 329g ja kevyempiäkin on jo markkinoilla.

No joo, sainhan sentään jo jotain viilattua. Yleensä olen vaelluksilla pitänyt Julbon aurinkolaseja, sellaisia joita olen vuorilla käyttänyt. Minulla on myös toiset, R2 -merkkiset lasit joita jostain syystä olen pitänyt vain lenkkeillessä. Hyvät ja kevyet, eivät paina nenään jälkeä jos koko päivän käyttää kuten Julbot. Eli tuolla vaihdolla sain aikaan jopa 12g pudotuksen. Ensimmäiset grammat siis pudonneet :)

Majoittuminen ja mukavuus; makuupussi

Retkelle lähteminen on mukavaa. Myös sieltä palaaminen on mukavaa. Kaikki mitä siinä välissä tapahtuu on joko mukavaa tai epämukavaa juuri silä hetkellä koettuna, mutta jälkeenpäin myös ne tuskaiset hetket tasoittuvat pääkopan sisällä ja kokonaisuus jää mieleen hyvänä muistona. Olisi myös mukavaa jos muistaisin kuka eräällä Kolbman Pallaksen talvireissulla totesi, että elämässä kärsimys ja nautinto vuorottelevat. Ilman toista ei ole toistakaan.

Tästä jokaisella retkeilijällä on varmasti omakohtaisia kokemuksia ehkä jopa varhaisesta lapsuudesta lähtien. Erään kerran äiti vei puoliväkisin mukaan hiihtoretkelle järven jäälle. Varpaat jäässä hiihtotauolla tuli purtua puolikuivaa ja kylmää rahkapiirakkaa joka ei ollut tietenkään oma, vaan äidin suosikki. Viima puri vaatteiden läpi, mutta valittaminen ei auttanut. Hiihtomatka tuntui loputtomalta. Äiti lienee näki tilanteen toisella tavalla, omakohtainen kokonaisvaltainen turhautuminen on tosiasiassa lie ollut hänen mielestään kitinää jota lapsi pitää kun väsähtää, joten pidetäänpä tauko ja syödään herkkuja. Retkeily tekee lapselle hyvää. Viimeiset reilut kolmekymmentä vuotta tämä on jo ollut mukava muisto, vain yksi niistä retkistä jolloin se palaaminen oli kaikista mukavinta ja lämpimässä unohtui äsken koettu äärimmäinen kärsimys ja vääryys.

Ensimmäisiä metsäöitä vietin kaverin kanssa Hervannan metsissä. Kesäpussit ja makuualustat kainaloon, kävely sopivan pitkälle kallion päälle ja siihen tähtitaivaan alle pussiin köllimään. Aamulla kotiin kaakaolle. Aina oli kylmä, mutta kun en tiennyt että ulkona nukkuessa ei tarvi välttämättä palella niin se kuului asiaan eikä se harmittanut. Kerran talvella menimme Makkarajärvelle seitsemäntoista asteen pakkasessa. Kaveri oli ostanut juuri Ajungilakin talvipussin, itselläni oli häneltä lainassa puuvillakankainen kesäpussi ja viltti. Ilta oli mukava, tehtiin ruokaa, paistettiin makkaraa ja syötiin lakritsia. Yöllä oli vietävän kylmä ja metsään lähtiessä oli ollut vähän kuumettakin. Jossain vaiheessa yötä kaveri heräsi ja kysyi haluaisinko kokeilla uutta makuupussia ja vaihdettiin sitten pusseja. Ryömin sisään, oikaisin koivet ja suljin vetoketjun. Kroppaan levisi tajunnan räjäyttävä lämpö keskellä pimeää talvista metsää. Makkarajärven jäät paukahtelivat ja nukahdin pitkäksi toviksi. Vaihdettiin pussit takaisin ja palelin taas loppuyön, mutta nyt tiesin että on mahdollista nukkua mukavasti metsässä. Aika pian säästin viikkorahoista muistaakseni Savotan kuitupussin, jota tulikin käytettyä kerran jos toisenkin joka vuodenaikaan.

Tokihan sitä senkin jälkeen on tullut vietettyä kylmiä öitä retkillä, mutta usein omasta valinnasta johtuen. Joutsenen untuvapussi pakkautuu pienempään tilaan kuin järeä kuitupussi ja näin saa lisätilaa reppuun tai jopa pienemmän repun mukaan. Säästetyn painon olen sitten osittain korvannut lisäherkuilla, kamerakamoilla ja niin edelleen. Nyt kun miettii asiaa aivan varta vasten koko tavaramäärän keventämisen kannalta, niin olen tullut päätelmään että jos mahdollista niin kannattaa olla kullekin retkeilyajankohdalle oma makuupussi. Suunnittelen vähän ennen juhannusta sijoittuvaa vaellusta, niin päästään jo hyvin pieniin lukemiin. Ja kun pussin hankkii tuonne mukavuusalueen alapäähän, painoissa aletaan olla jopa alle kolmanneksessa nykyisestä. Ja makuupussihan ei ole ainoa asia joka lämpöä tuo nukkuessa. viileämpänä yönä voi laittaa koko vaatekerran päälle ja untuvatakin vielä ylävartalon päälle. Ja lisäksi illalla keitellä vettä ja laittaa se niin kuumana juomapulloon ettei se ihan muovia ala käyristämään ja sukan sisään jalkopäähän. Todennäköisesti kaikki retkeilijät jossain vaiheessa kuulivat suosituksista että makuupussi on lämpimimmillään kun siellä nukkuu alasti. Opin tämän kerrasta vääräksi kolmenkymmenen asteen pakkasella laavuillessa jo varhaisessa vaiheessa. Mutta kaikki pitää oppia kantapään kautta. Joidenkin.

Viimeisintä huutoa kevyissä pusseissa taitavat olla Marmotin Plasma -sarjan pussit. Itse olen tiedustellut Puolalaiselta Cumulukselta tekisivätkö he X-Lite 200 mallista pidemmälle kaverille version. Ystävällinen nopea vastaus oli että sehän onnistuu. Lisähintaa kustomoinnille 31€ ja kun pussia venytetään niin untuvaa tulee 20g lisää. Kankaan lisäpainoa en tiedä, joten se jää nähtäväksi.

http://sleepingbags-cumulus.eu/uk/categories/sleeping-bags/x-lite-200?gid=63&vid=1

Piti kirjoittaa majoituksesta käsittäen myös teltan ja niin edelleen, mutta tuli taas turistua menneitä niin paljon että olkoon tämä kirjoitelma sitten pelkästä makuupussista.

Prologi

Ensimmäisten vuosien vaellukset harrastuksen aloittamisen jälkeen tein poikkeuksetta painava rinkka selässä. Kävelykunto ei ollut rautaa eikä lihaskunto muutenkaan, joten usein pääsi jonkinlaiseen hiker´s high -tunnelmaan päivän päätteeksi kun oli saanut itsestään puristettua tarpeeksi 15-20km päivämatkalle. Hartioita kivisti, reidet ja pakarat lauloivat kuorossa mukana kun kapusi eräänkin kerran Tuiskukurun tuvalta Ampupään rinnettä kohti Luirojärveä. Päällä oli keltainen sadeasu joka piti kosteuden yhtälailla sisällä kuin ulkonakin. Puuvillaiset vaatteet olivat läpimärkiä ja ehdan ammoniakin tuoksuisia kun päivätaipaleelta pääsi tuvalle vaihtamaan koko vaatekerran ja ripustamaan märät vaatteet orsille kuivumaan. Mutta oli se hienoa. Tämän kaiken epämukavuuden vastakohtana olivat maisemat ja se villi tunne että on luonnossa, pitkällä sivistyksestä. Ympäröivät tuoksut ja äänet. Tunturin huipulla puhaltava tuuli johon saattoi nojata koko painollaan kaatumatta. Se että päivästä toiseen pärjäsi hienosti villissä luonnossa myös erämaissa, joissa ei tupia juuri ole. Vaellukseen kuului oleellisena osana se ruumiillinen työ ja kivut, eikä sitä moneen vuoteen osannut edes ajatella että matkaa voisi taittaa mukavamminkin.

Ensimmäiset parannukset mukavuuteen tulivat teknisten materiaalien myötä. Ostin koko setin kerralla ensimmäisistä palkoista; tekninen alusasu, fleece välikerros ja 3-kerros goretex kuori. Erä-lehteä oli luettu ja artikkelit olivat vakuuttaneet että nämä olivat nyt sitä parasta mitä päällensä kannattaa laittaa. Niitä kun oppi käyttämään oikein, niin etenkin talviretkeilystä tuli kerralla paljon hauskempi harrastus. Aivan ensimmäisellä reissulla uusien vaatteiden kanssa hiihtelimme Kuusamon talvessa umpihankea tuvalle kaverin kanssa. Pääsimme perille hyvän päivätyön tehneinä ja sitten tietysti tulet kaminaan ja vaatteiden kuivatus mielessä. Kaverilla oli edelleen puuvillaa, itsellä nyt nämä uudet vaatteet. Siinä kun availin takkia niin yllätyksekseni huomasin että paitahan on jo melkein kuiva eikä selässä tunnu ikävää orastavaa kylmyyttä joka tuli aina märän puuvillapaidan kanssa kun liikkuminen päättyi. Se ilta oli ehkä suurin vaikutin siihen että aloin miettimään miten muutenkin voisi retkeilystä tehdä mukavampaa.

Seuraava vaihe oli rinkan kevennys. En silloinkaan ajatellut keventää valitsemalla kevyempiä materiaaleja, mutta tekemällä jälkimietintöjä reissuista ja listaamalla asioita joita oikeasti tuli käytettyä. Pois jäi melkoinen määrä tavaraa. Aivan ensimmäisellä elämäni vaelluksella oli muunmuassa Seitsemisen reissulla mukana messinkinen mortteli ja puoli kiloa paahdettuja kahvinpapuja. Tällaisia pikkujuttuja kun summaili pois, niin rinkan paino putosi 25 kilosta alle viidentoista. Tuo viidentoista kilon raja olikin monta seuraavaa vuotta se jota pidin ihanteellisena painona vaelluksilla. Se kulki mukavasti selässä, päivämatkat eivät painaneet enää niin paljon jaloissa ja hartioissa, ja ympärillä olevaa tuli havainnoitua enemmän. Oli energiaa keskittyä muuhunkin kuin seuraavaan askeleeseen. Vaelluksesta alkoi tulla leppoisa harrastus.

Sitten alkoivat vuoret kiinnostaa. Ensimmäinen reissu Pyreneillä laittoi miettimään varustusta uudelleen. Koko päivän kestävät nousut veivät mehuja eri tavalla kuin Lapin tasaisemmat maastot. Alpeilla mukaan tulivat jäätikkövarusteet, jolloin piti jo oikeasti miettiä miten kaiken saa edes mahtumaan reppuun, saati sitten kannettua. Ensimmäisen vuoden vuorivaellukset ja Alppien huiput olivat siihen mennessä ruumiillisesti rankimpia retkiä. Enää ei ollut tosin vaatetuksen kanssa ongelmia, mutta jokainen gramma rinkassa tuntui seuraavalla askeleella. Tuli taas karsittua paljon tavaraa ja hankittua jo kevyemmästä materiaalista tehtyjä varusteita painon saamiseksi alemmas. Pyreneillä ja Alpeilla retkeily oli todella erilaista. Harvoin tuli tehtyä kahta yötä pidempiä retkiä kerralla ja painonsäästöä tuli siitäkin että yötä ei oltu teltassa, vaan tuvilla ja sen mukana yövarustuskin oli kevyempää. Siinä pääsi kuitenkin tavallaan grammanviilauksen alkuun.

Vuoritouhut jäivät ja Suomen vaellusmaastot tulivat taas tutuiksi. Nyt kun reppu oli entistä kevyempi ja kuntokin parempi, tuli vaelluksilla valittua erityylisiä reittejä. Muutama tunturinhuippu lisää reitin varrelle ei tuntunut pahalta. Aloin nauttimaan pitkien päivämatkojen kävelyistä. Tai ainakin aiempaa pidempien päivämatkojen. Maisemaa tuli nähtyä korkealta ja kun valitsi reitin oikein, päivän viimeiseltä huipulta näki sinne mistä oli aamulla lähtenyt. Kun pystyi kulkemaan pitkiä matkoja, tuntui olevan paljon vapaampi. Ei ollutkaan enää niin kiinni alkuperäisessä reittisuunnitelmassa, eikä ollut huolta että pitäisi ehtiä tietty matka kunakin päivänä että olisi ajoissa maalikylillä.

Näiden kaikkien kokemusten ja mietintöjen seurauksena olen mielenkiinnosta alkanut selvittää kuinka kevyellä repulla pystyisin Lapin reissuja tekemään. Millainen majoite ja makuupussi ovat sellaisia että ne painavat mahdollisimman vähän, mutta kun haluaa levätä pitkän päivän jälkeen niin olo on edelleen mukava. Reppu voi olla pienempi kun varusteet vievät vähemmän tilaa. Turvallisuudesta ei kannata tinkiä, ruoka painaa ja kaikenlaiseen keliin tarvii edelleen varautua. Ja sitten se parin kilon kysymys, eli järjestelmäkamera.

Nyt kun olen hiukan lukenut ultralight -retkeilyyn liittyviä blogeja ja artikkeleita, niin repun painon sijaan alan miettimään kaikkien varusteiden yhteispainoa ja ruuan painoa erikseen. Blogissani siis keskityn pääasiassa juurikin siihen grammanviilaukseen, mutta kirjoittelen varmasti myös retkistäni lähelle ja kauemmas. Nyt kun taustoitin hieman tilannettani voidaankin sujuvasti siirtyä eteenpäin.

Eli asiaan.

Eilen aloin ensimmäisiin käytännön toimiin varusteiden kevennyksen suhteen -ostin keittiövaa´an joka punnitsee 5-5000g välillä ja gramman tarkkuudella. Clas Ohlsonilla 14,99€

http://www.clasohlson.com/fi/Keitti%C3%B6vaaka/Pr341207001

Vertailin myymälässä olevia vaakoja punnitsemalla bussikorttia, kaikki näyttivät sen 18g joten tuskinpa noissa isoja heittoja tulee mallista riippumatta. Pääsin alkuun punnituksissa ja listailen Googledriven Sheetsiin (Exceliä vastaava) lähtötilanteen yhdelle sivulle, tavoitetilanteen toiselle ja kolmannelle missä mennään nyt. Vielä ei ole kaikki punnittuna, mutta on mielenkiintoista tietää että esimerkiksi Nokian kevyemmän mallin kumisaappaat painavat 1703g, Joutsenen 1300EXT makuupussi kompressiopussin kanssa 1510g ja Hillebergin Nallo 2 teltta 2496g.

Tästä se lähtee.