Vaelluskengät (oodi kumisaappaille)

Kumisaappaat. Nämä retkeilijän tärkeimpien työkalujen uskolliset suojaajat -kelissä kuin kelissä- ansaitsevat oman yhden sanan lauseensa heti alkuun ilman predikaattia, tapaa, paikkaa tai aikaa. Ne sellaisenaan ovat vaelluksen metafora, retkeilyn embleemi, etenemisen keihäänkärki juosten tai kävellen, Keskiseljänaavalta Amazonille, kaamoksessa tai keskikesällä. Voisin säveltää niille oodin tai kirjoittaa kaksi haikua. Ehkä niin olen jopa joskus tehnyt.

Kaiken kaikkiaan tiivistettynä voisin sanoa että pidän kumisaappaita ihan hyvänä vaihtoehtona kaikennäköiseen Lapin retkeilyyn. Toimivat myös muualla tilanteeseen sovellettuna.

En tiedä kuinka laajalti kumisaappaat ovat yleensäkin käytössä maailmalla, mutta omassa elinpiirissä ne ovat nauttineet kovaa suosiota. Lapsena ne taisivat olla melkein integroituna jalkoihin siitä lähtien kun opin kävelemään. Luonnollinen valinta ensimmäisille itsenäisille retkille oli siis valita jalkineiksi kumisaappaat. Eihän tässä tarvi tosin mennä kuin noin kaksikymmentäviisi vuotta taaksepäin siihen hetkeen. Valintaan vaikutti sekin että varteenotettavia vaihtoehtoja en muista juuri olleen, vaelluskengät olisivat maksaneet helposti viisi kertaa enemmän.

En voi löytää paljon huonoja puolia kumisaappaista yleisjalkineina vaelluksella. Villasukka hoitaa kylmän ja kuuman eristyksen, kumi pitää veden ulkopuolella ja jos pääsee tuulettelemaan tauoilla, niin kertyvä kosteuskin on siedettävää. Pitäähän se saapas veden sisäpuolellakin sitten kun varren suusta hörppää puroa ylittäessä. Ehkä tämä yltiöpositiivisuus kumisaappaita kohtaan johtuu siitä että niihin on tottunut ja haitat olen mieltänyt ominaisuuksiksi. Tuli jopa pari vuotta sitten ostettua uudet saappaat, tällä kertaa lyhyempivartiset, joita on tullut jo Lapissakin saakka ulkoilutettua.

Kun aloin kiinnostua retkeilystä Suomen ulkopuolella otin myös avoimesti vastaan suosituksia millaisilla varusteilla kannattaisi lähteä korkeuskäyriä keräilemään. Vuoristossa kannatti kuulemma olla kovapohjaiset tukevavartiset vaelluskengät, joihin saisi tarvittaessa klipattua jääraudat kiinni. Ei tullut ihan ylävuoristokenkiä hankittua, vaan Lowan Tibet GTX:ät ja remmiraudat. Näitä tuli käytettyä jääräpäisesti muutama vuosi. Hyvät kengät ne ehdottomasti ovatkin, olen niillä kahlaillut Peeran seudun tulvivia pajukoita veden hivutellessa pari senttiä varren suusta ja selvinnyt kuivin jaloin. Myöhemmin on joutunut paikkailemaan kantaosaa, mutta ovat palvelleet hyvin tarkoitustaan. Ovat ne useasti sitten hörpänneetkin varsien jäädessä liian mataliksi...

Aloin miettimään kenkien painoa siinä vaiheessa kun Katalonialainen ystäväni, kumisaapaskulttuurin ulkopuolelta siis, kysyi miten hemmetissä jaksan kävellä noilla tiiliskivillä kun poikkesin hänen luonaan ennen GR11 -vaellukselle lähtöä. Siinä Baskimaan ensimmäisiä kumpuja kävellessä ne tuntuivat kyllä mukavan tukevilta, mutta kun kilometrejä alkoi kertyä, kertautui myös kenkien paino. Kyseisellä taipaleella muutama viikko myöhemmin kävimme samaisen kaverin kanssa muutamia huippuja valloittamassa Benasquen ympäristössä ja huomasin hänen käyttävän perus lenkkareita jos ei tarvinnut jäätikölle poiketa. Silloin alkoivat lokerot aukenemaan pääni sisällä. Jotenkin tuntuu että itselläni on ollut sisäsyntyistä lokeroida juoksukengät juoksemiseen, vaelluskengät vaeltamiseen ja sitä rataa. Kuitenkin on ehkä parempi miettiä avoimesti tarkoituksenmukaista varustetta sen sijaan että mihin valmistaja kertoo kyseisen varusteen olevan tarkoitettu. Tämä lienee selvää useimmalle retkeilijälle, mutta itselleni se avautui vasta tuolloin. Jotenkin tuntui mahdottomalta ajatus lähtemisestä Lappiin pelkissä lenkkareissa, mutta jos vaelluskengät kastuivat läpi heti ensimmäisenä päivänä ja pysyivät läpimärkinä loppuun saakka, se oli ihan ok.

En ole vielä edellämainittua tehnyt, käyttänyt juoksukenkiä ainoina jalkineina Lapin vaelluksella, mutta kiinnostaa kokeilla. Märässä metsässä tarpominen lenkkareilla ei ole uusi asia, mutta viikon vaellus niillä olisi. Kuinka toimisi sukan eristäminen ulkopuoliselta kosteudelta muovipussilla tai vaikkapa CubenFiberista tehdyllä sukalla? Reitin valinnalla pystyy kiertämään suurimmat suot, mutta kun kenkä sitten ensimmäisellä lyhyelläkin suopätkällä kastuu, millainen on loppuvaellus? Painoahan tällä saa jonkin verran alas, mutta ehkä tällä saisi venytettyä päivämatkoja jonkin verran sen puolesta että askel nousee kevyemmin.

Mainittakoon vielä että Katalonian kaverini käytti vuosi sitten syysvaelluksella kumisaappaita ensimmäistä kertaa elämässään sulan maan aikaan. Hän piti niitä niin mukavina vaelluskenkinä että käyttää niitä nyt välillä Pyreneilläkin retkeillessään. Elämä ja retkeily on täynnä valintoja.

Meditaatiota ja kameramietintöjä

Usein ennen Lapin vaelluksia huomaan miettiväni maisemia ja tapahtumia etukäteen niinkuin se olisi jonkinlainen meditaatioharjoitus. Joskus myös mietin epämukavia hetkiä ja jollain tapaa niistäkin saa ammennettua voimaa. Ehkä siksikin että omassa arjessa ei sellaisia tapahtumia ole. Mieli vaeltelee maisemissa ja hengittelen ajatuksissani pilvipisaroita utuisessa kynttiläkuusikossa suksien upotessa polvia myöten alarinteen keväthankeen. Tunnen pitkän päivän ja raskaan kelin aiheuttaman väsymyksen raajoissani. Märkä pipo jää kiinni oksiin lumitaakan kumaraan väsyttämää ainokaista koivua alittaessani samalla kun oikean jalan suksenkärki jumittaa lumen alla näkymättömissä olevaan juurenmutkaan. Raskaassa lumessa kärkeä irrotellessa saapas luiskahtaa pois siteestä enkä saa pidettyä tasapainoa oikean jalan solahtaessa nivusia myöten lumeen, sammaleeseen saakka. Istahdan hankeen, irrotan ahkiovyön ja lopetan taistelun hetkeksi. Hengittelen rauhassa muutaman kerran ja hiljaksiin saatan itseni ja sukseni pinteestä. Päästyäni takaisin suksille irrotan pipon oksasta ja asettelen sen takaisin päähän. Sen viileys tuntuu epämukavalta, mutta pian tiedän sen lämpiävän. Kartta ja ympäröivä maasto kertovat että pikapuoliin pitäisi olla saapumassa Jaurun mutkaan. Varovasti ujuttelen Järvisiä eteenpäin varoen asettamasta liikaa painoa yhdelle sukselle. Nykäisen ahkiota liikkeelle lantiolla. Se on jumissa, mutta lähtee suostuttelemalla eteenpäin. Lumi upottaa edelleen polveen saakka suksien alla, mutta jokainen suksenmitta on eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Kohti tupaa, lämmintä ateriaa ja kuivia vaihtovaatteita. Mutta ei vielä kohti kotia.

Kun teen tätä mietiskelyä, mietin samalla kuinka saisin ilmaistua tietyn hetken tunnelman valokuvassa. Intensiivisen tapahtuman ja sen kokemuksen välittyminen kuvaa katsovalle saattaa vaatia läheltä kuvaamista laajakulmalla tai ehkä suljinajan venyttämistä liikkeen saamiseksi mukaan. Toisaalta tauon tunnelmaa voi katsella kuin tarkkailijana pidemmältä, telellä kuvattuna. Tuvan sisällä on hämärää, ikkunasta lankeaa pääasiallinen valonlähde. Potretissa tuvan sisällä kasvojen pimeää puolta voi valaista tuomalla kynttilää lähemmäs, mutta ehkä se toimii paremmin mustavalkoisena kahden valonlähteen värilämpötilan ollessa eri? Ja tietyntyyppiset lasit mahdollistavat erilaisten efektien tekemisen, vaikkapa zoomaamalla pidemmällä valotusajalla.

Tietysti tuossa Lappimeditaatiossa kuvatussa tapahtumassa ollaan liikkeellä kaverin kanssa ja jos tämän suuntaista sitten tapahtuu, kamera on saapusilla koko ajan ja prosessi on mietitty valmiiksi.
 

Joka tapauksessa nämä erilaiset ajatukset ja valmiiksi mietityt prosessit vaativat kuvausvälineistöltä jotakin. Pokkarilla ei vain pysty saamaan aikaan samoja lopputuloksia kuin järkkärillä ja tietyillä objektiiveilla. Tarvitsen erilaisia polttovälejä, mielellään 16-135mm aluella ja talvella valovoimaakin saisi olla. Usein kuitenkin otan mukaan ainoastaan 24-105mm/f4 zoomin ja mukautan sitten kuvia tälle polttovälille. 50mm/F1.8 kulkee mukana keveytensä vuoksi kuin huomaamatta, varsinkin ahkiossa.

Sitten päästään asiaan, eli kuinka pystytään pudottamaan grammoja valokuvausvälineistä. Tätä asiaa pohdin juuri parhaillaan eikä minulla tähän ole mitään valmiiksi harkittuja ehdotuksia itselleni. Koska valokuvaus on merkittävä osa elämystäni jonka vuoksi Lappiin lähden, on vaikea ottaa lähtökohdaksi helpointa vaihtoehtoa, eli jättää koko kalusto kotiin ja viilata sillä vähintäänkin 1,5kg. Ehkä pitäisi harkita siis kompromissia laadun ja painon välimaastoon ja testata miellyttäisikö jokin edullisempi (ja siten kevyempi) laajakulma tai zoomi. Pitäisikö testata kevyempiä DSLR runkoja? Tai harkita peilitöntä järjestelmäkameraa? Ja jos alan päivittämään kameraa, alkaa myös hintaa kertymään ja kaikista varusteista juuri nämä viilatut grammat tulisivat maksamaan eniten, eivätkä ne ole edes suoraan tekemisissä sen kanssa pärjääkö erämaassa vai ei. Helpommin itse asiassa pärjäisi ilman jos ihan selviytymisestä puhutaan, mutta sehän ei ole nyt asian ydin. Hankalia mietintöjä. Tietysti jo mielihyvää tuo se jos muusta varustuksesta pudottaa kameran verran painoa niin kuvauskalusto kulkee entiseen verrattuna "ilmaiseksi".