Retkelle lähteminen on mukavaa. Myös sieltä palaaminen on mukavaa. Kaikki mitä siinä välissä tapahtuu on joko mukavaa tai epämukavaa juuri silä hetkellä koettuna, mutta jälkeenpäin myös ne tuskaiset hetket tasoittuvat pääkopan sisällä ja kokonaisuus jää mieleen hyvänä muistona. Olisi myös mukavaa jos muistaisin kuka eräällä Kolbman Pallaksen talvireissulla totesi, että elämässä kärsimys ja nautinto vuorottelevat. Ilman toista ei ole toistakaan.
Tästä jokaisella retkeilijällä on varmasti omakohtaisia kokemuksia ehkä jopa varhaisesta lapsuudesta lähtien. Erään kerran äiti vei puoliväkisin mukaan hiihtoretkelle järven jäälle. Varpaat jäässä hiihtotauolla tuli purtua puolikuivaa ja kylmää rahkapiirakkaa joka ei ollut tietenkään oma, vaan äidin suosikki. Viima puri vaatteiden läpi, mutta valittaminen ei auttanut. Hiihtomatka tuntui loputtomalta. Äiti lienee näki tilanteen toisella tavalla, omakohtainen kokonaisvaltainen turhautuminen on tosiasiassa lie ollut hänen mielestään kitinää jota lapsi pitää kun väsähtää, joten pidetäänpä tauko ja syödään herkkuja. Retkeily tekee lapselle hyvää. Viimeiset reilut kolmekymmentä vuotta tämä on jo ollut mukava muisto, vain yksi niistä retkistä jolloin se palaaminen oli kaikista mukavinta ja lämpimässä unohtui äsken koettu äärimmäinen kärsimys ja vääryys.
Ensimmäisiä metsäöitä vietin kaverin kanssa Hervannan metsissä. Kesäpussit ja makuualustat kainaloon, kävely sopivan pitkälle kallion päälle ja siihen tähtitaivaan alle pussiin köllimään. Aamulla kotiin kaakaolle. Aina oli kylmä, mutta kun en tiennyt että ulkona nukkuessa ei tarvi välttämättä palella niin se kuului asiaan eikä se harmittanut. Kerran talvella menimme Makkarajärvelle seitsemäntoista asteen pakkasessa. Kaveri oli ostanut juuri Ajungilakin talvipussin, itselläni oli häneltä lainassa puuvillakankainen kesäpussi ja viltti. Ilta oli mukava, tehtiin ruokaa, paistettiin makkaraa ja syötiin lakritsia. Yöllä oli vietävän kylmä ja metsään lähtiessä oli ollut vähän kuumettakin. Jossain vaiheessa yötä kaveri heräsi ja kysyi haluaisinko kokeilla uutta makuupussia ja vaihdettiin sitten pusseja. Ryömin sisään, oikaisin koivet ja suljin vetoketjun. Kroppaan levisi tajunnan räjäyttävä lämpö keskellä pimeää talvista metsää. Makkarajärven jäät paukahtelivat ja nukahdin pitkäksi toviksi. Vaihdettiin pussit takaisin ja palelin taas loppuyön, mutta nyt tiesin että on mahdollista nukkua mukavasti metsässä. Aika pian säästin viikkorahoista muistaakseni Savotan kuitupussin, jota tulikin käytettyä kerran jos toisenkin joka vuodenaikaan.
Tokihan sitä senkin jälkeen on tullut vietettyä kylmiä öitä retkillä, mutta usein omasta valinnasta johtuen. Joutsenen untuvapussi pakkautuu pienempään tilaan kuin järeä kuitupussi ja näin saa lisätilaa reppuun tai jopa pienemmän repun mukaan. Säästetyn painon olen sitten osittain korvannut lisäherkuilla, kamerakamoilla ja niin edelleen. Nyt kun miettii asiaa aivan varta vasten koko tavaramäärän keventämisen kannalta, niin olen tullut päätelmään että jos mahdollista niin kannattaa olla kullekin retkeilyajankohdalle oma makuupussi. Suunnittelen vähän ennen juhannusta sijoittuvaa vaellusta, niin päästään jo hyvin pieniin lukemiin. Ja kun pussin hankkii tuonne mukavuusalueen alapäähän, painoissa aletaan olla jopa alle kolmanneksessa nykyisestä. Ja makuupussihan ei ole ainoa asia joka lämpöä tuo nukkuessa. viileämpänä yönä voi laittaa koko vaatekerran päälle ja untuvatakin vielä ylävartalon päälle. Ja lisäksi illalla keitellä vettä ja laittaa se niin kuumana juomapulloon ettei se ihan muovia ala käyristämään ja sukan sisään jalkopäähän. Todennäköisesti kaikki retkeilijät jossain vaiheessa kuulivat suosituksista että makuupussi on lämpimimmillään kun siellä nukkuu alasti. Opin tämän kerrasta vääräksi kolmenkymmenen asteen pakkasella laavuillessa jo varhaisessa vaiheessa. Mutta kaikki pitää oppia kantapään kautta. Joidenkin.
Viimeisintä huutoa kevyissä pusseissa taitavat olla Marmotin Plasma -sarjan pussit. Itse olen tiedustellut Puolalaiselta Cumulukselta tekisivätkö he X-Lite 200 mallista pidemmälle kaverille version. Ystävällinen nopea vastaus oli että sehän onnistuu. Lisähintaa kustomoinnille 31€ ja kun pussia venytetään niin untuvaa tulee 20g lisää. Kankaan lisäpainoa en tiedä, joten se jää nähtäväksi.
http://sleepingbags-cumulus.eu/uk/categories/sleeping-bags/x-lite-200?gid=63&vid=1
Piti kirjoittaa majoituksesta käsittäen myös teltan ja niin edelleen, mutta tuli taas turistua menneitä niin paljon että olkoon tämä kirjoitelma sitten pelkästä makuupussista.
Monday 29 September 2014
Sunday 28 September 2014
Prologi
Ensimmäisten vuosien vaellukset harrastuksen aloittamisen jälkeen tein poikkeuksetta painava rinkka selässä. Kävelykunto ei ollut rautaa eikä lihaskunto muutenkaan, joten usein pääsi jonkinlaiseen hiker´s high -tunnelmaan päivän päätteeksi kun oli saanut itsestään puristettua tarpeeksi 15-20km päivämatkalle. Hartioita kivisti, reidet ja pakarat lauloivat kuorossa mukana kun kapusi eräänkin kerran Tuiskukurun tuvalta Ampupään rinnettä kohti Luirojärveä. Päällä oli keltainen sadeasu joka piti kosteuden yhtälailla sisällä kuin ulkonakin. Puuvillaiset vaatteet olivat läpimärkiä ja ehdan ammoniakin tuoksuisia kun päivätaipaleelta pääsi tuvalle vaihtamaan koko vaatekerran ja ripustamaan märät vaatteet orsille kuivumaan. Mutta oli se hienoa. Tämän kaiken epämukavuuden vastakohtana olivat maisemat ja se villi tunne että on luonnossa, pitkällä sivistyksestä. Ympäröivät tuoksut ja äänet. Tunturin huipulla puhaltava tuuli johon saattoi nojata koko painollaan kaatumatta. Se että päivästä toiseen pärjäsi hienosti villissä luonnossa myös erämaissa, joissa ei tupia juuri ole. Vaellukseen kuului oleellisena osana se ruumiillinen työ ja kivut, eikä sitä moneen vuoteen osannut edes ajatella että matkaa voisi taittaa mukavamminkin.
Ensimmäiset parannukset mukavuuteen tulivat teknisten materiaalien myötä. Ostin koko setin kerralla ensimmäisistä palkoista; tekninen alusasu, fleece välikerros ja 3-kerros goretex kuori. Erä-lehteä oli luettu ja artikkelit olivat vakuuttaneet että nämä olivat nyt sitä parasta mitä päällensä kannattaa laittaa. Niitä kun oppi käyttämään oikein, niin etenkin talviretkeilystä tuli kerralla paljon hauskempi harrastus. Aivan ensimmäisellä reissulla uusien vaatteiden kanssa hiihtelimme Kuusamon talvessa umpihankea tuvalle kaverin kanssa. Pääsimme perille hyvän päivätyön tehneinä ja sitten tietysti tulet kaminaan ja vaatteiden kuivatus mielessä. Kaverilla oli edelleen puuvillaa, itsellä nyt nämä uudet vaatteet. Siinä kun availin takkia niin yllätyksekseni huomasin että paitahan on jo melkein kuiva eikä selässä tunnu ikävää orastavaa kylmyyttä joka tuli aina märän puuvillapaidan kanssa kun liikkuminen päättyi. Se ilta oli ehkä suurin vaikutin siihen että aloin miettimään miten muutenkin voisi retkeilystä tehdä mukavampaa.
Seuraava vaihe oli rinkan kevennys. En silloinkaan ajatellut keventää valitsemalla kevyempiä materiaaleja, mutta tekemällä jälkimietintöjä reissuista ja listaamalla asioita joita oikeasti tuli käytettyä. Pois jäi melkoinen määrä tavaraa. Aivan ensimmäisellä elämäni vaelluksella oli muunmuassa Seitsemisen reissulla mukana messinkinen mortteli ja puoli kiloa paahdettuja kahvinpapuja. Tällaisia pikkujuttuja kun summaili pois, niin rinkan paino putosi 25 kilosta alle viidentoista. Tuo viidentoista kilon raja olikin monta seuraavaa vuotta se jota pidin ihanteellisena painona vaelluksilla. Se kulki mukavasti selässä, päivämatkat eivät painaneet enää niin paljon jaloissa ja hartioissa, ja ympärillä olevaa tuli havainnoitua enemmän. Oli energiaa keskittyä muuhunkin kuin seuraavaan askeleeseen. Vaelluksesta alkoi tulla leppoisa harrastus.
Sitten alkoivat vuoret kiinnostaa. Ensimmäinen reissu Pyreneillä laittoi miettimään varustusta uudelleen. Koko päivän kestävät nousut veivät mehuja eri tavalla kuin Lapin tasaisemmat maastot. Alpeilla mukaan tulivat jäätikkövarusteet, jolloin piti jo oikeasti miettiä miten kaiken saa edes mahtumaan reppuun, saati sitten kannettua. Ensimmäisen vuoden vuorivaellukset ja Alppien huiput olivat siihen mennessä ruumiillisesti rankimpia retkiä. Enää ei ollut tosin vaatetuksen kanssa ongelmia, mutta jokainen gramma rinkassa tuntui seuraavalla askeleella. Tuli taas karsittua paljon tavaraa ja hankittua jo kevyemmästä materiaalista tehtyjä varusteita painon saamiseksi alemmas. Pyreneillä ja Alpeilla retkeily oli todella erilaista. Harvoin tuli tehtyä kahta yötä pidempiä retkiä kerralla ja painonsäästöä tuli siitäkin että yötä ei oltu teltassa, vaan tuvilla ja sen mukana yövarustuskin oli kevyempää. Siinä pääsi kuitenkin tavallaan grammanviilauksen alkuun.
Vuoritouhut jäivät ja Suomen vaellusmaastot tulivat taas tutuiksi. Nyt kun reppu oli entistä kevyempi ja kuntokin parempi, tuli vaelluksilla valittua erityylisiä reittejä. Muutama tunturinhuippu lisää reitin varrelle ei tuntunut pahalta. Aloin nauttimaan pitkien päivämatkojen kävelyistä. Tai ainakin aiempaa pidempien päivämatkojen. Maisemaa tuli nähtyä korkealta ja kun valitsi reitin oikein, päivän viimeiseltä huipulta näki sinne mistä oli aamulla lähtenyt. Kun pystyi kulkemaan pitkiä matkoja, tuntui olevan paljon vapaampi. Ei ollutkaan enää niin kiinni alkuperäisessä reittisuunnitelmassa, eikä ollut huolta että pitäisi ehtiä tietty matka kunakin päivänä että olisi ajoissa maalikylillä.
Näiden kaikkien kokemusten ja mietintöjen seurauksena olen mielenkiinnosta alkanut selvittää kuinka kevyellä repulla pystyisin Lapin reissuja tekemään. Millainen majoite ja makuupussi ovat sellaisia että ne painavat mahdollisimman vähän, mutta kun haluaa levätä pitkän päivän jälkeen niin olo on edelleen mukava. Reppu voi olla pienempi kun varusteet vievät vähemmän tilaa. Turvallisuudesta ei kannata tinkiä, ruoka painaa ja kaikenlaiseen keliin tarvii edelleen varautua. Ja sitten se parin kilon kysymys, eli järjestelmäkamera.
Nyt kun olen hiukan lukenut ultralight -retkeilyyn liittyviä blogeja ja artikkeleita, niin repun painon sijaan alan miettimään kaikkien varusteiden yhteispainoa ja ruuan painoa erikseen. Blogissani siis keskityn pääasiassa juurikin siihen grammanviilaukseen, mutta kirjoittelen varmasti myös retkistäni lähelle ja kauemmas. Nyt kun taustoitin hieman tilannettani voidaankin sujuvasti siirtyä eteenpäin.
Eli asiaan.
Eilen aloin ensimmäisiin käytännön toimiin varusteiden kevennyksen suhteen -ostin keittiövaa´an joka punnitsee 5-5000g välillä ja gramman tarkkuudella. Clas Ohlsonilla 14,99€
http://www.clasohlson.com/fi/Keitti%C3%B6vaaka/Pr341207001
Vertailin myymälässä olevia vaakoja punnitsemalla bussikorttia, kaikki näyttivät sen 18g joten tuskinpa noissa isoja heittoja tulee mallista riippumatta. Pääsin alkuun punnituksissa ja listailen Googledriven Sheetsiin (Exceliä vastaava) lähtötilanteen yhdelle sivulle, tavoitetilanteen toiselle ja kolmannelle missä mennään nyt. Vielä ei ole kaikki punnittuna, mutta on mielenkiintoista tietää että esimerkiksi Nokian kevyemmän mallin kumisaappaat painavat 1703g, Joutsenen 1300EXT makuupussi kompressiopussin kanssa 1510g ja Hillebergin Nallo 2 teltta 2496g.
Tästä se lähtee.
Ensimmäiset parannukset mukavuuteen tulivat teknisten materiaalien myötä. Ostin koko setin kerralla ensimmäisistä palkoista; tekninen alusasu, fleece välikerros ja 3-kerros goretex kuori. Erä-lehteä oli luettu ja artikkelit olivat vakuuttaneet että nämä olivat nyt sitä parasta mitä päällensä kannattaa laittaa. Niitä kun oppi käyttämään oikein, niin etenkin talviretkeilystä tuli kerralla paljon hauskempi harrastus. Aivan ensimmäisellä reissulla uusien vaatteiden kanssa hiihtelimme Kuusamon talvessa umpihankea tuvalle kaverin kanssa. Pääsimme perille hyvän päivätyön tehneinä ja sitten tietysti tulet kaminaan ja vaatteiden kuivatus mielessä. Kaverilla oli edelleen puuvillaa, itsellä nyt nämä uudet vaatteet. Siinä kun availin takkia niin yllätyksekseni huomasin että paitahan on jo melkein kuiva eikä selässä tunnu ikävää orastavaa kylmyyttä joka tuli aina märän puuvillapaidan kanssa kun liikkuminen päättyi. Se ilta oli ehkä suurin vaikutin siihen että aloin miettimään miten muutenkin voisi retkeilystä tehdä mukavampaa.
Seuraava vaihe oli rinkan kevennys. En silloinkaan ajatellut keventää valitsemalla kevyempiä materiaaleja, mutta tekemällä jälkimietintöjä reissuista ja listaamalla asioita joita oikeasti tuli käytettyä. Pois jäi melkoinen määrä tavaraa. Aivan ensimmäisellä elämäni vaelluksella oli muunmuassa Seitsemisen reissulla mukana messinkinen mortteli ja puoli kiloa paahdettuja kahvinpapuja. Tällaisia pikkujuttuja kun summaili pois, niin rinkan paino putosi 25 kilosta alle viidentoista. Tuo viidentoista kilon raja olikin monta seuraavaa vuotta se jota pidin ihanteellisena painona vaelluksilla. Se kulki mukavasti selässä, päivämatkat eivät painaneet enää niin paljon jaloissa ja hartioissa, ja ympärillä olevaa tuli havainnoitua enemmän. Oli energiaa keskittyä muuhunkin kuin seuraavaan askeleeseen. Vaelluksesta alkoi tulla leppoisa harrastus.
Sitten alkoivat vuoret kiinnostaa. Ensimmäinen reissu Pyreneillä laittoi miettimään varustusta uudelleen. Koko päivän kestävät nousut veivät mehuja eri tavalla kuin Lapin tasaisemmat maastot. Alpeilla mukaan tulivat jäätikkövarusteet, jolloin piti jo oikeasti miettiä miten kaiken saa edes mahtumaan reppuun, saati sitten kannettua. Ensimmäisen vuoden vuorivaellukset ja Alppien huiput olivat siihen mennessä ruumiillisesti rankimpia retkiä. Enää ei ollut tosin vaatetuksen kanssa ongelmia, mutta jokainen gramma rinkassa tuntui seuraavalla askeleella. Tuli taas karsittua paljon tavaraa ja hankittua jo kevyemmästä materiaalista tehtyjä varusteita painon saamiseksi alemmas. Pyreneillä ja Alpeilla retkeily oli todella erilaista. Harvoin tuli tehtyä kahta yötä pidempiä retkiä kerralla ja painonsäästöä tuli siitäkin että yötä ei oltu teltassa, vaan tuvilla ja sen mukana yövarustuskin oli kevyempää. Siinä pääsi kuitenkin tavallaan grammanviilauksen alkuun.
Vuoritouhut jäivät ja Suomen vaellusmaastot tulivat taas tutuiksi. Nyt kun reppu oli entistä kevyempi ja kuntokin parempi, tuli vaelluksilla valittua erityylisiä reittejä. Muutama tunturinhuippu lisää reitin varrelle ei tuntunut pahalta. Aloin nauttimaan pitkien päivämatkojen kävelyistä. Tai ainakin aiempaa pidempien päivämatkojen. Maisemaa tuli nähtyä korkealta ja kun valitsi reitin oikein, päivän viimeiseltä huipulta näki sinne mistä oli aamulla lähtenyt. Kun pystyi kulkemaan pitkiä matkoja, tuntui olevan paljon vapaampi. Ei ollutkaan enää niin kiinni alkuperäisessä reittisuunnitelmassa, eikä ollut huolta että pitäisi ehtiä tietty matka kunakin päivänä että olisi ajoissa maalikylillä.
Näiden kaikkien kokemusten ja mietintöjen seurauksena olen mielenkiinnosta alkanut selvittää kuinka kevyellä repulla pystyisin Lapin reissuja tekemään. Millainen majoite ja makuupussi ovat sellaisia että ne painavat mahdollisimman vähän, mutta kun haluaa levätä pitkän päivän jälkeen niin olo on edelleen mukava. Reppu voi olla pienempi kun varusteet vievät vähemmän tilaa. Turvallisuudesta ei kannata tinkiä, ruoka painaa ja kaikenlaiseen keliin tarvii edelleen varautua. Ja sitten se parin kilon kysymys, eli järjestelmäkamera.
Nyt kun olen hiukan lukenut ultralight -retkeilyyn liittyviä blogeja ja artikkeleita, niin repun painon sijaan alan miettimään kaikkien varusteiden yhteispainoa ja ruuan painoa erikseen. Blogissani siis keskityn pääasiassa juurikin siihen grammanviilaukseen, mutta kirjoittelen varmasti myös retkistäni lähelle ja kauemmas. Nyt kun taustoitin hieman tilannettani voidaankin sujuvasti siirtyä eteenpäin.
Eli asiaan.
Eilen aloin ensimmäisiin käytännön toimiin varusteiden kevennyksen suhteen -ostin keittiövaa´an joka punnitsee 5-5000g välillä ja gramman tarkkuudella. Clas Ohlsonilla 14,99€
http://www.clasohlson.com/fi/Keitti%C3%B6vaaka/Pr341207001
Vertailin myymälässä olevia vaakoja punnitsemalla bussikorttia, kaikki näyttivät sen 18g joten tuskinpa noissa isoja heittoja tulee mallista riippumatta. Pääsin alkuun punnituksissa ja listailen Googledriven Sheetsiin (Exceliä vastaava) lähtötilanteen yhdelle sivulle, tavoitetilanteen toiselle ja kolmannelle missä mennään nyt. Vielä ei ole kaikki punnittuna, mutta on mielenkiintoista tietää että esimerkiksi Nokian kevyemmän mallin kumisaappaat painavat 1703g, Joutsenen 1300EXT makuupussi kompressiopussin kanssa 1510g ja Hillebergin Nallo 2 teltta 2496g.
Tästä se lähtee.
Subscribe to:
Posts (Atom)